Syksyn 2024 yhteishaku alkoi – VAMKissa 210 aloituspaikkaa kolmella koulutusalalla

Syksyn 2024 yhteishaku alkoi – VAMKissa 210 aloituspaikkaa kolmella koulutusalalla

Syksyn yhteishaussa Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa 9 tutkinto-ohjelmaa sosiaali- ja terveysalalla sekä liiketalouden ja tekniikan aloilla. Haettavana on paikkoja sekä alempiin (AMK) että ylempiin (YAMK) tutkinto-ohjelmiin. Tarjolla on perinteisten päivätoteutuksena järjestettävien koulutusohjelmien lisäksi useita verkossa järjestettäviä tutkintoja. Aloituspaikkoja tammikuussa alkaviin opintoihin on yhteensä 210. Hakuaika on 28.8.–11.9.2024.

Ammattikorkeakoulututkinto antaa laajat yleistiedot ja taidot sekä teoreettisen taustan työskentelyyn asiantuntijan roolissa eri aloilla. Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa hyvät puitteet opiskelulle ja opintoihin kuuluva harjoittelu on kätevä suorittaa elinvoimaisen alueen lukuisissa yrityksissä. Moni VAMKista valmistuneista opiskelijoista työllistyykin valmistumisensa jälkeen alueelle. Vuonna 2017 valmistuneista Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueelle oli työllistynyt 67% vuonna 2022.

Tämän syksyn yhteishaussa Vaasan ammattikorkeakoulussa on tarjolla kolme AMK-tutkinto-ohjelmaa. Päivätoteutuksena järjestetään sairaanhoitajan AMK-tutkinto-ohjelma ja haussa on ensimmäistä kertaa verkkototeutuksena järjestettävät opinnot sosionomin koulutuksesta. Mukana on myös englanninkielinen AMK-tasoinen Energy Technology tutkinto-ohjelma, joka on ollut suosittu hakukohde aiemmissa hauissa.

Osaamista työelämän kehittämiseen

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot VAMKin Master Schoolissa mahdollistavat oman osaamisen syventämisen ja laajentamisen töiden ohessa. YAMK-tutkinto antaa hyvät mahdollisuudet työuralla etenemiseen ja vaativampiin asiantuntija- ja johtotehtäviin.

Tällä hakukierroksella Vaasan ammattikorkeakoulussa on kuusi YAMK-tutkintoon johtavaa koulutusta, jotka antavat ajankohtaista työelämälähtöistä osaamista käytännön tarpeisiin. Kaikki haussa olevat YAMK-opinnot järjestetään verkkototeutuksena. Sosiaali- ja terveysalalla haussa on Hyvinvoinnin asiantuntijan ylempi tutkinto-ohjelma. Tekniikan alalla haussa on Digitalisaation kehittämisen ja johtamisen ylempi tutkinto-ohjelma. Hiilineutraali yhteiskunta-koulutuksessa voi suorittaa insinöörin tai tradenomin YAMK-tutkinnon.

Uutena YAMK koulutuksena haussa on Innovaatiotoiminnan johtamisen ylempi ammattikorkeakoulututkinto-ohjelma (insinööri YAMK), joka antaa opiskelijalle monipuolisia ajattelu- ja toimintamalleja sekä työkaluja asiakaslähtöisyyteen ja yhteiskehittämiseen. Koulutus sopii erityisesti henkilöille, jotka tulevat suunnittelemaan ja johtamaan erilaisia tuotekehitysprojekteja tai tarvitsevat työssään entistä laajempaa ymmärrystä innovaatiotoiminnan johtamisesta ja innovaatioihin liittyvistä liiketoimintamahdollisuuksista.

Toinen uusi VAMKissa tammikuussa 2025 alkava YAMK-koulutus on Kajaanin ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä järjestettävä Energiamurroksen johtamisen ylempi ammattikorkeakoulututkinto-ohjelma. Koulutus antaa opiskelijalle monipuoliset valmiudet toimia menestyksekkäästi sähköalan erilaisissa johto- ja asiantuntijatehtävissä. Opinnot voi suunnata joko uusiutuvan energiantuotannon hankekehitykseen ja hankkeiden johtamiseen tai syvällisempään alan keskeisten teknologioiden tuntemiseen.

Hakeminen

Kaikkiin VAMKin tutkintokoulutuksiin haetaan Opintopolku.fi-palvelussa. Hakulomake aukeaa 28.8. kello 8.00 ja sulkeutuu 11.9. kello 15.00. Opinnot alkavat tammikuussa 2025.

Lisätietoja AMK-tutkinnoista löytyy VAMKin hakijalle-verkkosivulta.

Lisätietoja YAMK-tutkinnoista löytyy VAMKin Master School-verkkosivulta.

Tunnisteet

yhteishakuMaster SchoolAMK-tutkintoYAMK-tutkinto