Oppimassa kohti oikeudenmukaisempaa tekoälyä: CHARLIE-hankkeen kurssit ja peli pilotointivaiheessa

Oppimassa kohti oikeudenmukaisempaa tekoälyä: CHARLIE-hankkeen kurssit ja peli pilotointivaiheessa

Vaasan ammattikorkeakoulun Muotoilukeskus MUOVA on mukana EU:n Erasmus+-ohjelman rahoittamassa CHARLIE-hankkeessa, joka keskittyy tekoälyn algoritmisen vinouman tunnistamiseen ja lieventämiseen. CHARLIE-hankkeessa MUOVA ja hankekumppanit ovat kehittäneet eettisen tekoälyn innovatiivisia oppimisratkaisuja eri kohderyhmille: korkeakouluopiskelijoille, aikuisopiskelijoille ja nuorille.

Tekoäly ja algoritmit vaikuttavat arkeemme monin tavoin, aina työpaikkailmoitusten kohdentamisesta lainanhakupäätöksiin. Nämä teknologiat eivät kuitenkaan ole täydellisiä – niihin voi kätkeytyä algoritmista vinoumaa, joka voi ylläpitää eriarvoisuutta ja syrjiä tiettyjä ihmisryhmiä. Esimerkiksi lainanhakualgoritmi saattaa hylätä hakemuksia perustuen asuinalueeseen ilman henkilökohtaista arviointia, tai työpaikkailmoitukset voivat kohdistua epätasaisesti sukupuolen perusteella.

CHARLIE-hankkeessa kehitetyt maksuttomat oppimisratkaisut vastaavat tähän eettiseen haasteeseen.

”Kurssit korkeakouluihin ja aikuisopetukseen sekä nuorille suunnattu virtuaalipeli auttavat oppijoita tunnistamaan vinoumia ja kehittävät heidän taitojaan luoda oikeudenmukaisia tekoälyratkaisuja”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Elise Raittila.

Korkeakouluille suunnattu kurssi algoritmisesta vinoumasta

Korkeakouluille kehitetty Tekoälyn etiikka ja algoritmien vinouma -kurssi keskittyy syventämään opiskelijoiden ymmärrystä tekoälyn eettisistä kysymyksistä ja tarjoaa konkreettisia työkaluja algoritmisen vinouman tunnistamiseen ja lieventämiseen. Kurssin sisältö yhdistää teorian ja käytännön, auttaen opiskelijoita arvioimaan kriittisesti tekoälyjärjestelmien vaikutuksia. Kurssi tukee opiskelijoiden valmiuksia kehittää oikeudenmukaisempia tekoälyratkaisuja.

Kurssi pilotoidaan sekä AMK- että YAMK-tasoisille oppijoille tammikuussa 2025. Maksuttoman kurssin ilmoittautuminen on auki AMK-tasoisille täällä ja YAMK-tasoisille täällä.

Kurssi tekoälyn etiikasta aikuiskoulutukseen

Aikuisopiskelijoille suunnattu eettisen tekoälyn kurssi tarjoaa ajankohtaista tietoa ja taitoja tunnistaa tekoälyn algoritmien vinoumia ja ymmärtää niiden eettisiä vaikutuksia.

”Kurssi sopii erityisesti ammatillisessa koulutuksessa oleville tai työelämässä oleville ammattilaisille, jotka haluavat kehittää taitojaan tekoälyn eettisten kysymysten parissa”, selventää Raittila.

Tämä kurssi pilotoidaan alkuvuonna 2025, ja mukaan etsitään parhaillaan sopivia ryhmiä.

Peli eettisestä tekoälystä nuorille

Nuorille suunnattu virtuaalinen peli esittelee tekoälyn eettisiä kysymyksiä innostavalla, vuorovaikutteisella ja hauskalla tavalla. Peli on suunniteltu erityisesti yläkoululaisille ja lukiolaisille, ja sen tavoitteena on kehittää oppijoiden tietoisuutta ja kriittistä ajattelua algoritmien vaikutuksista arkeen.

Peliä pilotoidaan alkuvuodesta 2025. Pelin kokeilemisesta kiinnostuneet opettajat lPeliä pilotoidaan alkuvuodesta 2025. Pelin kokeilemisesta kiinnostuneet opettajat voivat olla yhteydessä projektipäällikkö Raittilaan.

Hankeinfo

CHARLIE on EU:n Erasmus+-ohjelman osarahoittama hanke, joka kestää 2,5 vuotta. Hankkeen tavoitteena on vastata tekoälyn massadatan vinouman haasteeseen edistämällä eettisiä ja osallistavia lähestymistapoja korkeakouluissa, aikuiskoulutuksessa ja nuorten opetuksessa. CHARLIEn hankekumppanit tulevat Suomesta, Tanskasta, Espanjasta, Portugalista ja Romaniasta.

Hankkeen kesto: 30.12.2022-29.6.2025

Rahoitusohjelma: EU, Erasmus+

Projektinumero: 2022-1-ES01-KA220-HED-C461966C

Lisätietoa Charlie-hankkeesta, kursseista ja pelistä:

Elise Raittila
Projektipäällikkö
elise.raittila@muova.fi
+358 40 532 1694

Kestavankehityksen ikonit hyva koulutusKestavankehityksen ikonit eriarvoisuusKestavankehityksen ikonit yhteistyo

Tunnisteet

tekoälymuovatki